Vuoden 2009 LVI-nainen

VUODEN 2009 LVI NAINEN HILKKA PELTOHARJU

Ensimmäiseksi LVI naiset ry valitsema LVI-nainen oli Hilkka Peltoharju. Hän toimii Suomen LVI-liitto, SuLVI ry:n koulutuspäällikkönä. Hyvinkääläinen Peltoharju on koulutukseltaan prosessi-insinööri. SuLVI:n koulutuspäällikkönä hän on toiminut vuodesta 2004 lähtien. Koulutuksen koordinoinnin ja johtamisen ohella työhöni kuuluu eri pätevyyksiin liittyvä toiminta. Hän on sihteerinä päte-toimikunnissa sekä LVI-arviointilautakunnassa ja toimii myös todettavien pätevyyksien esittelijänä rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyyksiä toteavalle FISE Oy:n hallitukselle ja teen paljon yhteistyötä ammattikorkeakoulujen ja aikuiskoulutusorganisaatioiden kanssa. Ennen nykyistä työtään Peltoharju on ollut mm. tekniikan alan koulutusyritys AEL:ssa kehityskonsulttina ja tuotepäällikkönä. Vuoden LVI-naisen vapaa-aikaan kuuluu golf ja talvella kutsuu Kytäjän erämaa nuotiokahveineen. Hilkka Peltoharju sai Vuoden LVI-nainen -kunniakirjan ja palkinnon LVI-urakoitsijapäivien yhteydessä Hämeenlinnan Aulangolla tiistaina 10. marraskuuta 2009.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s