Naiset Halton Group myi Halton Clean Airin Dinair Groupille keväällä 2015. Suomessa toimivan yrityksen, Dinair Clean Air Oy:n, toimitusjohtajaksi valittiin Kirsi Nyberg.

Dinair Clean Air on toiminut Suomessa kymmeniä vuosia eri nimillä omistajavaihdosten myötä. Yrityksen liikevaihto on 8,3 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä on noin 50. Dinair Clean Air on nyt osa kansainvälistä Dinair-konsernia, joka on yksi Ruotsin suurimmista ilmansuodattimen valmistajista ja hankkijoista. Konsernin liikevaihto on 33 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 270.
On aina hienoa, kun naisia saadaan johtotehtäviin miesvaltaisilla aloilla, toteaa LVI-Naiset ry:n puheenjohtaja Maarika Maury. Nybergin entinen esimies Tarja Takki, Halton Oy:n toimitusjohtaja, muistuttaa, ettei kyse ole siitä, onko valittu henkilö nainen vaan siitä, että on pätevä johtaja.
Nyberg on positiivinen ja rakentava johtaja, joka ymmärtää kokonaisuuden ja paneutuu tarpeen vaatiessa myös yksityiskohtiin. Hän kommunikoi selkeästi yrityksen tavoitteista ja asettaa henkilöstön, erityisesti esimiestyön kehittämisen etusijalle. Ekonomina tämä toimitusjohtaja johtaa myös tiukasti numeroiden kautta. Hyväntuulisuudellaan Kirsi vetää kollegat kadun aurinkoisemmalle puolelle myös pilvisinä bisnespäivinä, kuvailee Takki Nybergia.
Nyberg on koulutukseltaan KTM. Hänellä on pitkä kokemus ilmansuodatusalalta, toimien erilaisissa tehtävissä Halton Clear Airissa. Lisäksi hän on viimeisen kolmen vuoden ajan vastannut Halton Oy:ssa SBA Haltonin HR:stä sekä liiketoiminnan tuesta.
Dinair Clean Air on keskittynyt ilmansuodatus- ja sisäilmastoratkaisuihin. Nvberg painottaa tämän alan merkityksellisyyttä. Sisäilman laadusta huolehtimisella on kauaskantoisia terveys- ja hyvinvointivaikutuksia, niin ihmisille kuin rakennuksille, ja tämä itsessään on jo vahva yrityksen missio. Lisäksi Dinair Clean Airissa painotetaan luotettavaa toimintatapaa, tuotteita sekä energiatehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä.
Nyberg korostaa strategisena suuntana asiakkaiden vahvempaa kuuntelua ja sitä kautta parempaa asiakkaan tarpeen tuntemusta. Myös innovoivan ja avoimen yrityskulttuurin luominen koko organisaatiossa on tärkeä tulevaisuuden painopiste.
Lisätietoja
Maarika Maury
puheenjohtaja
LVI-naiset ry