Vuoden 2015 LVI-tsemppari-miehen mietteitä

Huomasin valintani naista kannustavaksi mieheksi koskevan infon Talotekniikkalehdessä. Muutkin huomasivat. Minut on palkittu ammatillisista ansioistani Atlantassa (ASHRAE), Moskovassa (ABOK), Rovaniemellä (Sulvi), Pasilassa (LVI-TU), Helsingissä (hoto) ja nyt Tampereella. Tämä viimeinen tuntui parhaimmalta, se oli myös täydellinen yllätys.

En ole kokenut ansaitsevani tällaista mutta tyydyn päätökseen. En ole koskaan ajatellut, että työn tekemiseen vaikuttaisi jotenkin työntekijän sukupuoli, kuten ruotsalaiset puhuvat: han, hon eller hen. Eihän kone ymmärrä, kuka konetta käyttää tai tietokone, kuka suunnittelun tekee. Tärkeintä on tulos.

Luin joskus otsikon tutkimuksesta, jossa todettiin, että yritykset, joissa naisten osuus on suuri, pärjäävät parhaiten. Tämä ei ole yllätys. Työntekijöiden valinta ja tukeminen työssään ratkaisee yrityksen menestyksen. Olen joskus sanonut, että jos alaisuudessani on viisi hyvää tuotetta ja viisi huonoa työntekijää, tulee konkurssi. Vastakkaisessa tapauksessa tulee menestys, ihmiset tekevät tuloksen. Olo on kuin pokerin pelaajalla. Jos on huonot kortit, pitää päästä pakalle. Jos valittavana onkin vain miespuolisia vaihtoehtoja, on kuin puuttuisi puolet vaihtoehdoista.

Nainen on aina ”mies paikallaan”. Naisellisuudella leikkiminen tai naisellisuuden hyödyntäminen johtaa aina vaikeuksiin, ennemmin tai myöhemmin. Yritys, joka hyväksyy tällaisen, kärsii siitä aina, puhumattakaan osallistuvista henkilöistä ja ympäristöstä. Käyttämällä naisenergiaa sen omassa olomuodossaan  ja sen luomaa erilaisuutta positiivisella tavalla saadaan luotua ympäristö, jossa ideoita syntyy ja tulee positiivisuuden kierre.

Päinvastainen tilanne (pe…..nuolijoiden joukko) on varma tae epäonnistumisesta. Tällaiseen sortuvat vain heikot johtajat. Omalla urallani on ihan tarpeeksi näitä esimerkkejä. Kannustan kaikkia miehenpuolikkaita olemaan vahvoja ja ymmärtämään sen, että hyvät alaiset parantavat johtajan asemaa. Naisille sanoisin, että muutos ja hyväksyntä positiiviseen suuntaan on ollut merkittävä viime vuosikymmeninä (aloitin 1967) ja että pitää uskoa omiin vahvuuksiin ja tuoda asiat rohkeasti esille.

Esko_Tähti_kukitus.jpg

Esko Tähti