Syyskokous Loimaalla 30.9.2016

Olipa eräänä kauniina syyspäivänä ryhmä iloisia LVI-naisia, jotka suuntasivat autojensa keulan kohti Loimaata tavoitteenaan Vallox Oy:n kutsumana tutustua yrityksen tuotantoon ja tiloihin sekä samassa yhteydessä pitää sääntömääräinen syyskokous.  Ryhmän ottivat vastaan myyntisihteeri Tarja Uusitalo (myös yhdistyksen hallituksen jäsen) sekä myyntipäällikkö Juha Suonsivu.

Vierailu aloitettiin kuuntelemalla Juhan tarinaa Vallox Oy:n historiasta ja kasvusta nykytilaan. Yrityksessä tällä hetkellä henkilöstöä n.170, joista 120 tuotannossa ja toimihenkilöitä 50. Liikevaihto oli vuonna 2015 37.2 milj.€ Yrityksen toiminta painottuu pien- ,omakoti-, kerros- ja rivitaloihin sekä keskittyy asumisen elämänlaatua ja hyvinvointia lisääviin tuotteisiin. Esittelyn lopuksi sai jokainen ryhmän jäsen eteensä tietovisa-paperin, missä kyseltiin Loimaasta, sen historiasta sekä Valloxista. Siis kuka oli ollut kuulolla ja kuka ei?!  Tulokset luvattiin julkistaa iltaktiviteetissa.

Tietovisan jälkeen ryhmän kulku suuntautui Juhan johdolla tuotannon tiloihin. Siellä naiset ihmettelivät ja ihastelivat siistiä ja systemaattisen näköistä tehdashallia. Vallox onkin saanut vuonna 2015 palkinnon metalliteollisuuden turvallisimpana ja hyvinvoivimpana työpaikkana. Valokuvien ottaminen oli kielletty, joten valitettavasti näkymät jäivät vain osallistujien verkkokalvoille.

Tehdaskierroksen jälkeen Juha jätti iloista kokousta toivottaen neuvottelutiloihin jatkamaan vierailun virallista osuutta. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräisten asioiden lisäksi mm. joka vuotinen lahjoitus (500 €) – tänä vuonna se lähetetään Tyttöjen Talo, Kuopioon.

Puheenjohtajan reippaasti vedetyn kokouksen jälkeen ryhmä siirtyi Loimaan Seurahuoneelle kirjautumaan huoneisiin ja valmistautuminen illan koitokseen. Taksi tuli, vei ja jätti naiset maalle, ihastutavalle tilalle saunomaan, syömään ja nauttimaan maaseudun rauhasta. Muutamat jopa uskaltautuivat pulahtaa uima-altaassa, jota EI oltu lämmitetty. Sen kiljunnan kuulivat kyllä kaikki metsän eläimet, joten mitään pelkoa karhuista tai muista pedoista ei ollut!

Maittavan aterian jälkeen naiset jaettiin kahteen ryhmään ja alkoi aivosolujen jumppaaminen. Miten vaikeaa voi olla rakentaa muutamasta puupalikasta täydellinen T-kirjain?
Vastaus: Hyvin, hyvin vaikeaa, suorastaan mahdotonta. 
Musavisa oli helpompi rasti, mutta silti haastava. Kun laulusta otetaan pätkä keskeltä, jätetään sanoja sieltä täältä pois, se vaikuttaa aivan oudolta. Oikeita vastauksia kuunnellessa, yksi jos toien voihki omaa muistamattomuuttaan! Viimeisenä, muttei vähäisimpänä  molemmista joukkeista valittiin yksi urheilullisin tyyppi ja lankku-kisa alkakoon! Kannustushuutoja raikkui ja hiki virtasi.

Tietokilpailun voittajaksi julkistettiin Kirsi Virta. Hänen ollessa pois illanvietosta, lupasi yksi jäsen toimittaa palkinnon, sähköisen viinpullon avaajan, hänelle. Vahvasti epäiltiin avaajaa ehkä testattavan ennen luovuttamista oikealle omistajalle. Mutta myöhemmin toimitettu kuva (näkyy alla), missä Kirsi iloisena vastaanottaa ehjän palkinnon, osoitti epäilykset turhiksi.

Kaikki loppuu aikanaan ja riemuisaa joukkoa noutamaan tulleen taksikuskin matka hotellille ei ollut hiljainen – yllättäen. Hotellilta matka jatkui jalan Loimaan yöhön mm. karaokea laulamaan.
Tähän kohtaa onkin hyvä ottaa se pitkä  ”piiiip” , lopettaa tarinointi ja antaa sensuurin iskeä.

Kiitos, Tarja, järjestelyistä ja aktiviteeteista! Ruoka oli loistavaa, ohjelma viihdyttävä ja seura mahtavaa!!