JOHANNA PARONEN ON VUODEN 2017 LVI-NAINEN
Eco-Paronen Oy on vuonna 1988 perustettu kiinteistöautomaation moniosaajayritys, joka tekee niin urakointia, laitemyyntiä kuin 24/7 päivystystä. Paronen on toiminut yrityksessä alusta saakka, alussa talouden ja hallinnon puolella, josta toimenkuva laajentunut teknisempiin asioihin ja mm. tarjouslaskentaan. Vuodesta 2015 lähtien vetovastuu yrityksestä on ollut Parosen käsissä. Kuluvan vuoden kesäkuussa yritys siirtyi osaksi Cateva konsernia.
Koulutukseltaan Paronen on talouden ja markkinoinnin puolelta, mutta tekniset asiat ovat tulleet tutuksi viimeisen 29-vuoden aikana. Hänestä tekniikan puolella työskentely on äärimmäisen kiinnostavaa. Lisäksi hän jakaa kunnian myös huipputiimilleen. ”Yksin kukaan ei voi menestyä”, korostaa Paronen

”Nykyisin työtehtäviini toimitusjohtajana kuuluu yrityksen menestyksekäs johtaminen ja hallitun kasvun tavoittelu” kertoo Paronen. Myös nuorten työnjohtajien tukeminen heidän työtehtävissään ja organisaation vahvistaminen ovat arkipäivää Paroselle.
”Taloautomaatio on kasvava ala, jossa tekijöille riittää töitä” summaa Paronen ja kannustaa samalla alalle tulemista. Hän kehuu myös oppisopimuskoulutusta ja toivoisikin niin alasta kiinnostuneiden kuin yrittäjien huomaavan tämän tyyppisen koulutuksen hyödyn.
Vuoden LVI-Nainen palkintoa on jaettu vuodesta 2009. Ehdokkaita oli tänä vuonna poikkeuksellisen paljon ja jäsenten äänestysprosentti korkea. Äänestäneiden vapaamuotoisissa kommenteissa tuli esiin, kuinka yrittäjyyttä arvostetaan yleisesti, mutta varsinkin naisyrittäjää, joka on menestynyt tällä hyvinkin vaativalla alalla, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Katja Hakoneva.
”Mielestämme äänestystuloksena tehty valinta on osunut hyvinkin oikeaan henkilöön” kertoo Hakoneva. ”Parosta kehuttiin myös, että hänen yrityksellään on sekä kokonaisuus ja yksityiskohdat hyvin hallussa, niin teoriassa kuin käytännössä” hän jatkaa. ”Valinta vuoden LVI-Naiseksi tuli täytenä yllätyksenä ja on hienoa vastaanottaa tällainen huomionosoitus. On upeaa, että talotekniikka-ala kasvaa ja että on olemassa yhdistyksiä, jotka lisäävät verkostoitumista ja osaamista” kertoo Paronen.
LVI-Naiset Ry toimii alan LVI-alalla olevien naisten yhteistyöverkostona tavoitteenaan edistää naisten näkyvyyttä, verkottautumista ja kehittymistä sekä kannustaa nuoria naisia alan opintojen pariin. ”Naisia on edelleen alalla melko vähän. Vain muutama prosentti alan ammattikouluissa on naisia, insinööritasolla noin 7 %”, kertoo LVI-Naiset ry:n puheenjohtaja Katja Hakoneva.
”Valinnassa pyritään aina myös huomioimaan yhdistyksen arvot: Yhteistyö, luovuus ja pilke silmäkulmassa”, muistuttaa LVI-Naiset ry:n varapuheenjohtaja Maarika Maury. ”Näillä ohjeistuksilla sekä tietysti vahvalla osaamisella nainen pärjää miehisellä alalla.”
Lisätietoja:
Katja Hakoneva
Puheenjohtaja
LVI-Naiset ry
p.050-332 4956