LVI-Naiset ry / Lahjoitus 2017 – tyttöjen talo Tampereelta

LVI-Naiset ry harrastaa myös hyväntekeväisyyttä ja tukee vuosittain eri kohteita. Kohde valitaan vuosittain yhdistyksen syyskokouksessa. Tänä vuonna kokous päätti jatkaa edellisten vuosien linjaa ja lahjoitti 500 euroa Tyttöjen talolle. Tällä kertaa oli vuorossa Tampereella sijaitseva talo. Siellä otettiin lahjoitus hyvillä mielin vastaan, koska he ovat muuttamassa uusiin tiloihin Nalkalankadulle ensi vuoden maaliskuussa. Lahjoitusrahalla he suunnittelivatJatka lukemista ”LVI-Naiset ry / Lahjoitus 2017 – tyttöjen talo Tampereelta”

Vuoden LVI-nainen 2017

JOHANNA PARONEN ON VUODEN 2017 LVI-NAINEN Eco-Paronen Oy on vuonna 1988 perustettu kiinteistöautomaation moniosaajayritys, joka tekee niin urakointia, laitemyyntiä kuin 24/7 päivystystä. Paronen on toiminut yrityksessä alusta saakka, alussa talouden ja hallinnon puolella, josta toimenkuva laajentunut teknisempiin asioihin ja mm. tarjouslaskentaan. Vuodesta 2015 lähtien vetovastuu yrityksestä on ollut Parosen käsissä. Kuluvan vuoden kesäkuussa yritys siirtyiJatka lukemista ”Vuoden LVI-nainen 2017”

Stipendit – 2017

VUODEN 2017 STIPENDIAATIT Vuoden 2017 stipendiaateiksi valittiin Nelli Melolinna, Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto (LUT) ja Sanna Kumpulainen, Vantaan ammattiopisto (VARIA) Heidät palkittiin iloisissa tunnelmissa kevätkokouksessamme Helsingissä Töölöön Korjaamolla Paikalle oli saapunut stipendiään vastaanottamaan Sanna Kumpulainen ja hänen opettajansa koulutusvastaava Markku Leino. Stipendiaateille annettiin perinteisesti kaksi ennakkotehtävää, joiden perusteella hallitus teki valintansa. Tänäkin vuonna toivottiin aktiivisuutta jaJatka lukemista ”Stipendit – 2017”

Syyskokous tekniikan museolla 12.10.2017

Sääntömääräinen syyskokous pidettiin Helsingin Vanhankaupungin Tekniikan museolla 12.10.2017 Tutustuimme aluksi ”Tekniikan maa” näyttelyyn teknologian, teollisuuden ja alan innovaatioiden roolista 100-vuotiaan Suomen rakentajina. Näyttely kertoo tekniikan vaikutuksesta arkeen, työhön ja ympäristöön ja esillä ovat niin teknologian ja teollisuuden menneisyys, nykyisyys kuin tulevaisuus. Suomalaiset usein identifioituvat kekseliääksi insinöörikansaksi ja tekniikan nopeiksi omaksujiksi. Suomen tarinaa ei silti oleJatka lukemista ”Syyskokous tekniikan museolla 12.10.2017”

Kevätkokous 27.4.2017

Pidetään tänä vuonna Kulttuuritehdas Korjaamolla Helsingin Töölöössä. Kutsut lähetetty jäsenistölle. Ansioituneiden talotekniikka-alan naisopiskelijoiden stipendiaatit on valittu ja nämä julkaistaan ja palkitaan kokouksen yhteydessä.

Kevätkokous kulttuuritehdas korjaamolla 27.4.2017

LVI-Naiset ry:n kevätkokous pidettiin 27.4.2017 Helsingissä iloisissa tunnelmissa vanhoilla raitiovaunuhalleilla kulttuurikeskus Korjaamolla. Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen tilinpäätöksen 2016 lisäksi muita yhdistyksen asioita. Keskustelua käytiin mm. Web sivujen muutoksista ja eri tavoista saada jäsenistöä saada liikkeelle SOME:ssa ja muilla tavoin. Lisäksi kokouksessa palkittiin vuoden 2017 stipendiaatit. Tämän vuoden stipendiaateiksi valittiin Nelli Melolinna, Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto (LUT) jaJatka lukemista ”Kevätkokous kulttuuritehdas korjaamolla 27.4.2017”

Kauniit naiset kauniimmiksi – meikkikoulu 15.3.2017

Iloinen puheensorina täytti Pasilan Työhuoneen, kun meikkikoulun osallistujat saapuivat kuuntelemaan Jaana Tuomilan ohjeita ja vinkkejä arkipäivän meikkauksiin. Opettajamme kävi kasvojen eri alueet tarkoin läpi ja me oppilaat esitimme ahkerasti kysymyksiä. Onhan tämä aihe meitä naisia kovasti kiinnostava! Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, miksi helmiäistä ei suositella ”tietyn iän” jälkeen käytettävän tai miten kehystetään kasvot kulmakarvojen värjäyksellä jaJatka lukemista ”Kauniit naiset kauniimmiksi – meikkikoulu 15.3.2017”

Tutustuminen lämpö- ja jäähdytyslaitokseen 18.1.2017

LVI-Naiset ry kävi runsaslukuisena prosessiasiantuntija Martti Kuopan johdolla tutustumassa 18.1.2017 Katri Valan lämpö-ja jäähdytyslaitokseen. Katri Valan puiston alle louhitussa luolastossa sijaitseva laitos on Helenin mukaan lajissaan maailman suurin. Lämpöä kerätään talteen kaukojäähdytyksen paluuvedestä sekä puhdistetusta jätevedestä. Katri Valan laitoksen keräämästä hukkalämmöstä jalostettu kaukolämpö riittää Helenin mukaan kesäisin kattamaan valtaosan Helsingin kantakaupungin lämmöntarpeesta.Kaukojäähdytyksen avulla kiinteistöissä olevaJatka lukemista ”Tutustuminen lämpö- ja jäähdytyslaitokseen 18.1.2017”

LVI-suunnittelun maailma Ruotsissa

Hei, olen Ksenia Ruuska, vuonna 2008 EVTEK-Ammattikorkeakoulusta ja vuonna 2015 Kymenlaakson Ammattikorkeakoulusta (KYAMK)  ylemmäksi insinööriksi valmistunut LVI-insinööri. Tällä hetkellä työskentelen projekti-insinöörinä Ramboll Oy:lla. Lähdin viime vuonna (2015) Tukholmaan töihin. Haave Tukholmaan lähdöstä oli sitä ennen itänyt jo vuoden verran, mutta palaset loksahtelivat paikalleen vasta vuonna 2015. Aiemmin toteutettuna muutos olisi esim. asettanut hieman haasteita opiskeluuniJatka lukemista ”LVI-suunnittelun maailma Ruotsissa”