Homekouluja pukkaa kuin sieniä sateella

Kilpailutuskeinojen haasteet?

Yksi syistä saattaa olla kilpailutuskäytännöissä. Kilpailutetaan, jotta saataisiin saadakseen kustannustehokas lopputulos. Hyvistä aikeista huolimatta ei tässä välttämättä onnistunutta. Virheen pelkokin saattaa ohjata tarjouspyynnin luonnetta, kustannusta kun on paljon helpompi vertailla aukottomasti kuin laatua. Silloin ei tule sanomista tarjouskilvan hävinneiltä osapuolilta.

 Esimerkiksi: Kunta halutessaan palvelun kustannustehokkaimmin kilpailuttaa projektin eri osat eri toimijoilla. Näin samassa projektissa on useita eri toimijoita ja lopputulemana tekeminen pirstaloituu. Hintaa on saatu hilattua tiukan kilpailutuksen takia mahdollisimman alas, joskus ehkä liiankin alas. Ajattelematta laatua. Laadukkaimmat toimijat saattavat jättää tarjoamatta ja keskittyä tuottavampiin projekteihin. Kun katteet ovat olemattomat, vaikuttaa se väistämättä laatuun, niin tavaravalinnoissa kuin ajan satsaamiseen yhteistoimintaan.

 Silloin ollaan tilanteessa, jossa asiakas sanoo jo projektin alussa, että kaikki tulee menemään kuitenkin perseelleen ja homma tulee kalliiksi. Ihmettelen moista kommenttia, kun projekti ei ole vielä edes alkanut. Perusteluksi saan ”No kun joudumme ottamaan sen halvimman, vaikka tiedetään, että sutta tulee.”

 Uupuuko yhteistyö ja viestintä

Se, että projektissa on toimijoita monesta eri tahosta, ei sinänsä ole mikään ongelma. Koska aina ei sekään ongelmatonta toimintaa takaa, että tekeminen tulee samasta talosta. Jos eri osastot tai toiminnot ovat tottuneet toimimaan omissa siiloissaan, ei sama logo paidan selässä auta. Helposti käy niin, että jokainen huolehtii vain omasta tekemisestään. Varsinkin jos katteet eivät ole korkealla, ei välttämättä istuta yhden pöydän ääreen projektin alussa tai edes sen aikana. Ylipäätään selkeän viestinnän puute on asia, joka helpoimmin tyrii projektit. Yksi toimija ei tiedä, mitä seuraava on tekemässä ja millä aikataululla edetään. Kun ensimmäinen on myöhässä, seuraava ei tiedä, mitä pitää tehdä tai mistä voisi jatkaa. Projektia ei ole suunniteltu, eikä eri tekemisen vaiheita aikataulutettu. Usein kun on aikatauluja , niin ne ovat niin tiukkoja, että virheitä tulee tehtyä kiireessä, eikä korjauksiin ole allokoitu laisinkaan aikaa.

Saako kiire aikaan ongelmat?

Jos on kova aikataulupaine ja myöhästymissakon uhka painaa, on helppo sulkea silmänsä joltakin, johon pitäisi ajan kanssa paneutua. Rakennusliiton tutkimukset kertovat, että kiire aiheuttaa laatuongelmia. Pahinta on se, että asiat olivat tutkimuksen mukaan hopun ja laadun suhteen yhtä huonolla tolalla kuin kuusi vuotta aikaisemmin. Hoppu ja kiire siis kerta kaikkiaan aiheuttaa suuria kuluja, joihin ei ole käytännössä vieläkään tartuttu. Konstit ovat olemassa, mutta osataanko viedä kulttuurimuutos käytäntöön vai eikö vain ehditä tarttua niihin?

Pitäisikö olla varaa välittää?

Korviini on kantautunut keskusteluja, joissa projektien on annettu mennä sinne päin, toivottu parasta, ja mieluummin otettu pari nurinaa vastaan kuin viilattu laatu viimeisen päälle. Ei vain ole varaa välittää, sanotaan. Huvittavinta on se, että jos kiireessä ei ole aikaa tehdä kunnolla, aina löytyy silti aikaa tehdä asiat uudestaan?  Tai jos ei ole katteen pienuuden takia varaa tehdä kunnolla, miten on silti varaa riidellä tai tehdä kallista korjaustyötä?

Jokaisen vastuu

Lisäksi tulee vielä jokaisen ihmisen vastuu omista tekemisistään ja vastuu siitä, että ihmisillä on turvallisesti rakennettuja tiloja. En malta olla palaamasta kuulemaani kahvipöytäkeskusteluun:

Kollega kertoi kuulleensa kerran, että rakennusprojektin vastaava mestari oli työmaalla tuhahtanut: ”Tossa taas tulee sitten yksi homekoulu.” Kollega hölmistyneenä kysyi: ”Miten niin?” ja sai vastaukseksi: ”Sinne jäi märkiä villoja väliin.” Kun kollega oli tiedustellut, oliko asiasta mainittu kenellekään, oli vastaava mestari sanonut, ettei ole, koska se ei kuulu hänen rooliinsa.

Maarika Maury

Kirjoittaja toimii Kissconsulting Oy:n toimitusjohtajana ja toiminut aikaisemmin LVI-Naisten puheenjohtajana. Omassa työssään hän haluaa edistää onnistunutta projektitoimintaa, poistaa kiireen haittoja sekä parantaa viestinnän avulla laatua sekä edistää jokaisen vastuuta puuttua ja ideoida.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s